top of page
logo_high_resolution.png

Naisten edustusjoukkue nousee Divariin!

24. maalisk. 2024

Kontiolahden liikuntahallilla koettiin riemua, kun edustusjoukkueemme varmisti paikan Divariin ensi kaudelle.

Vasta viime keväänä Suomi-sarjaan noussut joukkue pelasi nousujohteisen runkosarjan edeten loppusarjaan. Ensimmäisessä vaiheessa lauantaina naiset ottivat voitot Pelicans SB:stä 1-5 ja kotijoukkue FB Factorista 3-2. Lohkon ykköstila mahdollisti heti sunnuntaiksi pääsyn nousufinaaliin, jossa kukistui raumalainen SalBa lukemin 7-5.

Naisten joukkue on ollut mukana salibandyliiton sarjatoiminnassa Häme Starsin perustamisesta lähtien. Kaudella 2019-20 joukkue aloitti Sisä-Suomen 4-divisioonasta ja nousi seuraavana keväänä 3-divisioonaan. Seuraavan kauden joukkue aloitti neljällä voitolla, mutta koronapandemian takia kausi keskeytettiin. Häme Starsille tarjottiin kuitenkin kauden päätteeksi mahdollisuutta nousta 2-divisioonaan, josta kahden kauden päätteeksi tapahtui nousu Suomi-sarjaan.

Joukkuetta on alusta asti valmentanut Jani Järvinen ja kahden viimeisen kauden ajan myös Heidi Piittinen. Vaikka Häme Starsin juniorit ovat tuttu näky SM-tasolla, ei naisten joukkueen pelaajarunko ole koostunut junioripelaajista, vaan osaamista on kehitetty omana ryhmänä. Viime aikoina toki seuran tyttöpelaajiakin on kentällä jo nähty ja Häme Starsilla onkin tarjota laadukas pelaajapolku T10-ikäisistä aina kansalliselle aikuisten tasolle.

coachwanted.JPG
bottom of page